9.5.08

Onko EU:n kulta- aika ohi?

Tänään on Eurooppa-päivä. Minulla on mahdollisuus puhua iltapäivällä Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Paikka on tärkeä, sillä juuri Rotuaarilla minut usein pysäytetään ja kysytään, että oletko ollut siellä Euroopassa. Vastaan aina, että täällähän sitä ollaan -Oulussa keskellä Eurooppaa. Kuulemma juuri Irlannissa ja Suomessa koetaan, että Eurooppa on on siellä jossain- Brysselissä.

Päivän kysymys on: onko Euroopan integraation kulta-aika ohi,kun rauhanprojekti EU ei jaksa enää oikein innostaa? Vastaukseni on: kyllä ja ei. EU:n merkitys golobaalina toimijana tulee varmuudella kasvamaan, mutta toissijaisuusperiaatteen noudattaminen ja valvominen määrittää jatkossa EU:n toimintaa aiempaa vahvemmin eli suomeksi: jäsenvaltiot tulevat yhä tarkemmin vahtimaan oman suvereniteettinsa puolesta.

Ps. Puolustusministeri Häkämiehen puhe oli oikeastaan ensimmäinen, jossa NATO-asiaa pohdiskeltiin normaalia kyllä ei-jankutusta pitemmälle. Oikein hyvä ja analyyttinen puhe. Tarja Cronberg tyrmäsi puheen välittömästi typeräksi ja pääministeri Vanhanen sanoi ministerien käyvän normalia kansalaiskeskustelua. Jos Kekkonen eläisi, niin hän kääntyisi haudassaan: puolustusministeri vetää hallituksen turvallisuuspoliittista linjaa? Tai Paasikivi-hirmuista?

Harmi , ettei eilisellä kyselytunnilla päästy seuraamaan hallituksen turvallisuuspoliittista paneelikeskustelua, kun puhemies ei antanut puheenvuoroa. Kyselytunnit on napitettu etukäteen vähän liian tiukkaan ,joten ihan ajankohtaiselle keskustelulle ei oikein jää enää tilaa.

2.5.08

Loistokasta sosialidemokratiaa

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soitteli suomalaisten sielunkieliä vappuna Nato-asialla.No,paremman puutteessa sekin käy. Kummallista vain, että väistyvä puheenjohtaja sitoo kuukauden kuluttua valittavan uuden puoluejohdon niinkin pitkäksi aikaa kuin seuraavaksi vaalikaudeksi. Melkoista Nato-intoilua. Nato-allergialle pitäisi pian löytää antihistamiinia.

Viime viikkoina Sdp pn sanonut EI valtiosäännön uudistamiselle, EI vaalilainsäädännön uudistamiselle ja EI Nato keskustelulle.

Puheenjohtajakamppailu on sensijaan kansalaisten onneksi tuottanut positiivistakin: KYLLÄ pakkonaskaleille, KYLLÄ pakkosuomelle maahanuuttajille ja KYLLÄ pakkoterveystarkastuksille. Minkähänlaiseen kukkaloistoon sosialidemokratian puutarha ehtiikään vielä ennen puoluekokousta?

29.4.08

Eki inspiroi nuoria

Näin viime yönä unta, että viimeisessä äänestyksessä sdp:n puheenjohtajaksi vastakkain olivat Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen. Sitä en kerro, miten tuo äänestys päättyi, mutta jännittävää oli, sillä uneni ovat tupanneet toteutumaan.Molemmat unessani viimeiseen äänestykseen päässeet ehdokkaat ovat samanhenkisiä, kansainvälisiä ja pystyviä luotsaamaan Sdp:n uuteen nousuun.

Paavo Lipposen mielestä ehdokkaan tulisi olla nuori ja nainen. Minun mielestäni sdp:n puheenjohtajan pitäisi olla persoona , joka innostaa nuoria ja naisia. Naisen valitseminen ison puolueen puheenjohtajaksi olisi tietenkin hieno juttu, mutta jos nuorilta kysyttäisiin, olisin satavarma, että nuorten ehdokas on nimenomaan Erkki Tuomioja.Olen omin silmin nähnyt ja kuullut, että oikeastaan vain Tuomioja kerää ja inspiroi nuorta yleisöä. Tuskinpa Tuomioja olisi edes lähtenyt ehdokkaaksi, jos nimenomaan nuoret eivät olisi häntä pyytäneet.

Tuomiojan "häivähdys punaista" kiehtoo nimenomaan maailmanparantajanuoria, ja heitä ja heidän energiaansa sdp nyt kipeimmin kaipaa.

Tunnisteet: