29.11.06

Konkretiaa

Ulkoasainvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä koskien Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä. Valiokunta suosittelee yksimielisesti asiakirjan ratifioimista.

Miksi ? Siksi että sopimus sisältää monia Suomen pitkään ajamia tavoitteita EU:n toiminnan kehittämiseksi. Sopimukseen on kirjattu myös Suomen erityishuolet: mm. työeläkejärjestelmän poikkeusasema ja harvaanasuttujen alueiden erityisasema.

Lisäksi haluamme , että unionista tulee avoimempi ja ketterämpi vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Suomen meneillään oleva puheenjohtajuuskausi on osoittanut, että EU tarvitsee uudistusta.

Suomi on yhä tiiviimpi osa EU:n turvallisuusyhteistöä. Se mikä vielä puuttuu on konkretia. Valiokunta pyysikin hallitukselta selontekoa turvatakuiden konkretiasta.
Miksi sitten hyväksyä jo kahdessa kansanäänestyksessä kuolleeksi julistettu sopimus? Siksi, että se tulee olemaan sittenkin pohjana tuleville neuvotteluille ja suomalaisen poliittisen tahdon ilmauksena unionin tulevan kehityksen suunnasta.

28.11.06

Tuli ja vesi

Alussa tuntui lähes käsittämättömältä, että Lapissa Kokoomus ja vihreät ovat solmineet vaaliliiton. Lapille tärkeissä ympäristöasioissa puolueet ovat kuin tuli ja vesi: täysin vastakkaisia. Esimerkkinä mainittakoon, että Kokoomus kannattaa Vuotoksen rakentamista yhtä kiihkeästi, kuin Vihreät vastustavat sitä.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, miten vihreät on saatu höynäytettyä Kokoomuksen kelkkaan. Lapissa kiertää huhu, että Jari Vilen (kok) siirtyy ensi vaalikauden aikana korkeaan EU:n virkaan, jonka seurauksena varamieheksi valittava vihreä pääsee eduskuntaan... Ovatko vihreät tosiaan niin vihreitä, että uskovat moiseen hölynpölyyn? Liekö Jarin itsensä keksimä stoori. Ainakin se häntä hyödyttää.

Äänestäjän kuluttajansuoja on olematon ainakin Lapissa. Onneksi ainakin fysiikan lakien mukaan tulen ja veden liitosta tulee pelkää höyryä.

21.11.06

Väitöskirja

Kaleva jo ehti kertoa , että tänään kiikutimme yhdessä Päivi Lipposen kanssa kustantajalle Väitöskirjan. Kysymys ei todellakaan ole akateemisesta suorituksesta, vaan kirjasta. Ihan oikeasta vaalikirjasta, jossa nostetaan tärkeitä kysymyksiä pohdittaviksi ennen vaaleja.

Monimutkaisen maailman selittäminen tärkeää, jotta sen muuttamiseen syntyy poliittista tahtoa.Siksi teimme Väitöskirjan, josta toivottavasti löytyy virikkeitä ja ajattelemisen aihetta.

Kirjasta tuli pinimuotoinen Politiikan ABC, joka alkaa Amerikasta ja päättyy yrittäjyyteen. Satoja aiheita jäi kuitenkin käsittelemättä.

Kirja ilmestyy tammikuussa.

Tänään aamupäivällä oli eduskunnassa Elinkeinoelämän Keskusliiton tilaisuus, jossa esiteltiin huikeita lukuja. Kiinittäkää turvavyönne ja nostakaa istuimenne paikoilleen. Viimeisen 10 vuoden aikana - siis Lipposen 1. hallituksesta Vanhasen hallitukseen- veroja on kevennetty 6 miljardia euroa. Samanaikaisesti verotulojen kasvu on ollut 25 miljardia!!!! Moni vastaa, että mahtava verokertymä johtuu talouden kasvusta, mutta mikä on saanut talouden kasvamaan?

Vastaus on :policy mix eli kaikki toimenpiteet yhdessä: maltilliset tuloratkaisut+veronkevennykset, panostukset tutkimukseen,koulutukseen työvoimapolitiikkaan, työelämän kolmikantaiseen kehittämiseen, Aasian nousuun ja Euroopan elpymiseen.

Oikea tuntuu olevan suunta. Nyt vain katse tulevaisuuteen ja panostuksia koulutukseen,tutkimukseen, terveyteen ja sosiaaliseen eheyteen.

19.11.06

Harmin paikka

Viikonvaihteessa oli Liisan liukkaat. Perjantaina lensin Kajaaniin eduskunnan 100-vuotiskekkereihin, mistä lauantaina illalla tosi liukkaalla tiellä Kuusamoon, jossa oli sd-piirin piirikokous. Sunnuntaina minun piti olla Keravalla keskustelemassa turvallisuuspolitiikasta Gustav Hägglundin ja Tapani Vaahtorannan kanssa.

Valitettavasti en millään keinolla päässyt Keravalle. Huomasin sen vasta alkuviikosta, sillä vanhasta muistista kuvittelen Kuusamosta pääsevän aamupäivällä Helsinkiin. Erittäin harmillinen tapaus, sillä olisi ollut todella mielenkiintoista olla mukana Keravan keskusteluissa.

Herraseurakin olisi ollut mitä hurmaavinta, mutta niin oli Kuusamon demariväkikin. Arvi Pietilä Raahesta tosin motkotti minulle, että olen jatkuvasti arvostellut presidentti Halosta. Kiistin jyrkästi ja lupasin Arville 100 euroa jokaisesta mainiota presidenttiämme arvostelevasta lausunnosta. Niitä nimittäin ei ole.

Sensijaan pidän jopa velvollisuutenani puhua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Se on politiikan lohko siinä kuin muutkin ja olen siihen lähes päätoimisesti perehtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.




16.11.06

Unihiekkaa 3.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu junnaa pahasti paikallaan. On niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Harmittaa, jos keskustelu kokonaan tyrehtyy. Itse en enää ainoa osallistua ainakaan Kyllä tai Ei Nato - keskusteluun.Kiitti, mulle riitti. No, ehkä vähäsen tämä Unihiekkaa-otsikon alla.

Viimeisimmässä Helsingin Sanomien mielipidetiedustelussa kansalaisten mielestä tärkein syy vastustaa Nato-jäsenyyttä on huoli siitä, että jäsenyys veisi Suomen mukaan konflikteihin, jotka eivät kosketa Suomea. Kansalaiset ovat kuitenkin mukisematta hyväksyneet Suomen osallistumisen Libanonin rauhanturvaamiseen. Suomalaiset ovat Kongossa ja Nato-operaatiossa Afganistanissa.
Kaiken lisäksi vuoden 2004 turvallisuus- ja puolutuspoliittisen selonteon pääviesti oli se, että Suomen turvallisuus alkaa kaukana maamme rajojen ulkopuolella. Siis kaukaiset ongelmat koskettavat myös Suomea.

Olisipa hienoa, jos Kaleva tai Hesari tekisi oikein rautalankajutun siitä missä nyt ollaan ja mitä haittaa tai hyötyä mahdollisesta uudesta linjauksesta olisi.

Puolue jolla on jotain
myös korvien välissä

Kokoomuksen vaalikampanjan teemana on "Puolue, jolla on korvat".
SDP:llä on myös jotain korvien välissä.

14.11.06

Kepu pettää aina - nyt omansakin

Kun maaherra Hannele Pokka asettui Oulun kaupunginjohtajakandidaatiksi, erityisesti keskustalaiset ylistivät hänen erinomaisuuttaan: maaherra, tohtori, ex-oikeusministeri. Eilisessä valtuuston kokouksessa kaikki keskustalaiset äänestivät kaupunginjohtajaksi kokoomuslaisen Martti Pennasen. Siis: Kepu pettää aina- nyt omansakin.

Ouluun iski Tampereen tauti: kaupunginjohtajaksi piti saada porvari. Hallituksessa ja eduskunnassa ylistetään punamultaa, mutta kunnallisella tasolla kiusaus oikeistoyhteistyöhön on käsinkosketeltavaa.

Myös Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosella pyyhittiin pöytää.
Näin Oulun kaupunki menetti historiallisen mahdollisuuden tehdä kvanttihypyn todellisuuteen, jossa peruspalvelujen tuottaminen ja sitä kautta sosiaalinen eheys olisivat saaneet kaupunginjohtajan kasvot.

Näin naisten äänioikeuden 100-vuotisen taipaleen kunniaksi olisi tietenkin ollut komeata saada Oulun histotian ensimmäinen nainen kaupunginjohtajaksi.
Mitä ajattelivat valtuuston naiset? Onko todellakin niin, että naisten rooli on vain kapsahtaa miehen kaulaan, kun tärkeä valinta on suoritettu?

Tampereen ja Oulun tapausten jälkeen on aika pysähtyä pohtimaan,mikä vetää porvareita niin voimakkaasti yhteen, että paras hakija halutaan syrjäyttää? Onko oikeistoluulilla vankempaakin pohjaa ja mitä me voisimme tehdä tuulen suunnan kääntämiseksi?




9.11.06

Unihiekkaa 2.

SDP ei avaa Nato-ovea ensi vaalikaudella, sanoo puoluevaltuuston puheenjohtaja Matti Ahde komeasti Demarin etusivulla tänään.

Ensinnäkin:ovet ovat olleet auki ja Suomi on kävellyt sisään. Viimeisin Ruotsin ja Suomen aloite kumppanuuden kehittämiseksi tähtää porstuasta vielä peremmälle Nato-pirttiin. Aloitteella pyritään niin lähelle Natoa, että minuakin hirvittää. Kaikki tapahtuu ilman julkista keskustelua. Hämäystä. Unihiekkaa äänestäjien silmille.

Toinenkin kysymys herää. Mitä haluamme tehdä sitä seuraavalla vaalikaudella? Turvallisuuspoliittiset ratkaisut tehdään pitkällä tähtäimellä. Nyt pitää ajatella jo vuotta 2020? Ei kukaan ole esittänytkään, että jäsenyyttä haettaisiin seuraavalla vaalikaudella, varsinkaan kun asiasta ei ole tehty kunnollista perusselvitystä.

Viime viikon sekavan keskustelun jälkeen kunnon perusselvitys on enemmän kuin tarpeen. Sitä ja vain sitä olen minäkin vaatinut.

Bill Clinton on usein siteerannut amerikkalaisen kirjailijan ja ministerin James Clarken mietelmää, jonka mukaan poliitikot ajattelevat aina vain seuraavia vaaleja, valtiomiehet tulevia sukupolvia. Aika hyvin sanottu.

7.11.06

Unihiekkaa

Turvallisuuspoliittinen keskustelu on saamassa yhtä kummallisempia muotoja. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen totesi viime viikolla, että tulevissa ratkaisuissa on kysymys joko merkittävästä lisäpanostuksesta puolustusvoimille tai NATO-jäsenyys.

Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan ilmoitti, että ensi vaalikaudella ei haeta NATO-jäsenyyttä, vaan mieluummin varataan 100 miljoonaa euroa vuodessa puolustusvoimien hankintoihin.
Voi pojat! Ensiksi Te vakuutitte, että mahdollinen jäsenyys ei ole hintakysymys ja nyt Te olette tekemässä siitä hintakysymyksen. Miten fiksu pääministeri voi uskoa hatusta tempaistuun 100 miljoonaan? Joku varikko sillä voidaan säilyttää, mutta kun katseet on kohdistetaan 2020-luvulle niin summalle nauravat naurismaan aidatkin.

Miten kykenemme nykyisellä hintakehityksellä ylläpitämään edes ilmatilamme valvontaa, kun esimerkiksi Hornetit joudutaan vanhentuneina poistamaan käytöstä?
Kyllä juuri nyt tarvitaan laajoja selvityksiä. Puolustusministerin ja pääministerin puheiden jälkeen vielä enemmän kuin ennen niitä. Miksi muuten parlamentaarista selvitysryhmää ei asetettu alustamaan keskustelua? Nyt se on jo liian myöhäistä: eduskuntavaalit ovat ovella.
Vai onko tarkoitus heitää unihiekkaa äänestäjien silmille ikäänkuin uusia linjauksia ei tarvittaisikaan? Vai onko niin, että nyt käydäänkin vain sisäpoliittista köydenvetoa turvallisuuspolitiikan suurten linjojen kustannuksella?

On aika merkillistä, että selvityksenkin vaatijalle lyödään NATO-intoilijan leima otsaan. En todellakaan ole sitä. Haluan vain, että Suomessa käytäisiin analyyttistä turvallisuuspoliittista keskustelua.Kansan enemmistön tahtoa vastaan ei Suomessa tehdä yhtään suurta ratkaisua.Uusien poliitisten kantojen ottaminen vaatii sellaista poliittista vasuuntuntoa, että ne on paikallaan tehdä selonteoissa.

Miksi niinkin vastuullinen poliitikko kuin Vanhanen lyö kantansa lukkoon jo ennen selvityksiä?