Ruotsi voitettava!MM-kultaa myös vaaleissa!
Tänään naiset voittivat MM-viestikultaa. Hienoa! Sata vuotta sitten Suomen naiset saivat myös MM-kultaa, sillä me saimme ensimmäisinä naisina maailmassa oikeuden äänestää, mutta myös oikeuden olla ehdokkaana.Siis täydet poliittiset oikeudet.
Olisihan se vähän nolo juttu , jos juhlavuonna mentäisiin naisten poliittisessa osallistumisessa- taaksepäin. En ole lainkaan pessiministinen, vaikka välillä aika kummalliset aiheet kuten viimeksi nettipokerin kohtalo nousee julkiseen keskustelu.
Vielä istuvan eduskunnan kansanedustajista 37,5% on naisia, mutta esimerkiksi valiokuntien puheenjohtajista vain 20 % on naisia. Maamme kaikissa kansanedustajista vain 20 % on ollut naisia.Sata vuotta sitten valituista kansanedustajista naisia oli 19 eli 9,5 %. Naiskansanedustajien määrä ei ole vielä koskaan Suomessa ylittänyt 40 %.
Naisten osallistumisen MM-kisassa parhaiten pärjää Ruotsi, jossa naisia on parlamentissa 47,3% ja -yllätys,yllätys- Ruandassa 45%.
Naisilla on keskimäärin vähemmän rahaa vaalikamppailuun. Muitakin lasikattoja on. Kirjoitin Päivi Lipposen kanssa yhdessä kirjan Suoraan sanoen. Opin tuntemaan Päivin kansainvälisenä , asioihin syvällisesti perhetyvänä ihmisenä. On ollut surkuhupaisaa seurata, kuin Päivi, tohtori, kolmen lapsen äiti ja aikuislukion opettaja, joutuu kerta toisensa jälkeen "todistamaan", että hän ei ole Paavo Lipponen.Tai minkälaisen vähättelyn kohteeksi on Sdp:ssa -ei muualla-joutunut toinen tohtori Arja Alho, valtiosääntöasiantuntija...

1 Kommenttia:
Hei Liisa! Hiukan hiusten halkomiseltahan tämä tuntuu, mutta kyllä Australiassa naiset saivat täydet poliittiset oikeudet jo 1897 eli melkein 10 vuotta ennen suomalaisia. He eivät tosin käyttäneet oikeutta asettua ehdokkaaksi, vasta 1959 astui ensimmäinen nainen Australian parlamenttiin.
2/3/07 12:11
Lähetä kommentti
<< Takaisin