Loistavaa,YLE ja hyvä Suomi!
Ihanaa, YLE ,ihanaa! Euroviisut todistivat viimeisellekin epäilijälle, että YLEssä on mieletön määrä upeaa osaamista ja uutta rohkeutta. Haluan liittää kehuihin vain kaksi lisähavaintoa.
Euroviisujen yleisilme oli fantastinen. Nuorten sunnittelijoiden Kristian Schmidtin, Kalle Ahosen,Samuli Laineen ja Jenni Viitasen luoma visuaalinen ilme oli saanut inspiraation kalevalaisesta hauen leukaluusta. Se oli juuri sitä kansainvälisyyden siementämää kalevalaista mystiikkaa, joka puhutteli. Todella upeaa.
Yllätysesiintyjä Krisse loi loistavaa naishuumoria, mikä pehmitti vieraatkin. Juttelin brittitoimittajien ja muutamien saksalaisten vieraiden kanssa ja huomasin, että Krisse-huumori oli mennyt perille.
Euroviisujen naiskuva oli muutenkin muuttunut. Huumoria ,rentoutta ja hurjaa osaamista oli viljalti .Muistelen, että aikaisemmin ammattitaistoisten naistaitelijoiden oli pakko keikistellä vähissä vaatteissa seksiobjekteina.
Jälkipuinnissa on ollut tympeää kisojen leimaaminen "Itä-Euroopan" viisuiksi.
Esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan biisit olivat todella loistavia.
Kaiken kaikkiaan: viisut olivat hieno kokemus ja mieletön pr-pläjäys Suomelle.
Nautin sekä visuaalisesta puolesta että musiikista enemmän kuin etukäteen kuvittelin. Ei ihme, että viisuja seurasi kahden miljoonan suomalaisen lisäksi 100 miljoonaa muutta eurooppalaista.

1 Kommenttia:
Hyvin asiaa/ongelmaa luonnehtiva otsikko: puudelina yrittäisimme kakin keinoin vain miellyttää ja kerjätä suosiota, mutta mitä pystykorvana. Jos se toimisi luonteensa mukaisesti, sen vainu, näkö ja kuulo olisivat tarkat ja haukkuisi (ilmaisisi havaitsemansa)Mutta: ulkopolitiikan pystykorvamme on jämähtänyt haukkumaan 70-luvun haukkuja länteen eikä sillä ole enää vainua itään. Se on siis joltisenkin tarpeeton. Sillä ei ole vainun kadottua käyttöä - ei ainakaan kaukana lännessä. Miksipä sitä sinne siis kutsuttaisiin.
Vielä Mauno Koiviston aikaan Suomen pystykorvan ainakin oletettiin vainuavan idän tuulten tuoksut. Siksi se kutsuttiin tuon tuostakin lännen näyttelyihin!
Miksi siis enää? Kun on paljon tärkeämpiä ja tietävämpiä kutsuttavia.
17/5/07 14:32
Lähetä kommentti
<< Takaisin