Aasia opettaa
Tulevaisuusvaliokunnan matkalla Aasiaan meille oli käydä köpelösti. Etelä-Koreassa isännät olivat saaneet jostain käsityksen, että olemme Nokian perustajia tai vähintään johtoon kuuluvia. Meiltä udeltiin Nokian tulevaisuuden suunnitelmia siinä määrin, että piti oikein tiedotteella selvittää, että olemme vain kansanedustajia ,tosin Nokialandista.
Aasia opettaa ainakin sen , että Japani, Kiina, ja Korea ovat ja tulevat olemaan maailmantalouden vetureita hamaan tulevaisuuteen. Kaikissa maissa panostetaan tutkimukseen, tuotekehittelyyn ja koulutukseen valtavia summia. Esimerkiksi Kiinassa kaksi kertaa enemmän kuin koko Euroopassa.Siis innovaatioyliopistoa tarvitaan, vaikka monet demarit sitä vastustavatkin, mutta mysö jo olemmassaolevia yliopistoja pitää resursoida riittävästi.
Matkan oudoin kokemus oli Macao. Se on jo nyt Las Vegasia suurempi pelihelvetti, mutta samalla mitä viehättävin eurooppalais-kiinalainen kaupunki.

1 Kommenttia:
Oli varmaankin mukava työmatka, mutta miksi kansalaisten pitää osallistua kansanedustajien Macao-matkoihin?
Paljonko kansanedustajien ulkomaanmatkoihin on budjetoitu verovaroja vuonna 2007?
Mitä konkreettista hyötyä matkasta oli?
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/nettikysely.asp?tila=0&naytakaikki=True
14/10/07 09:38
Lähetä kommentti
<< Takaisin