7.4.08

Uussuomettumista

Olin kaksi vaalikautta eli 8 vuotta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Nyt olen jäsen samaisessa valiokunnassa, jota johtaa Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen. Meillä on Salolaisen kanssa muutakin yhteistä( ei tekstiviestejä), sillä perustimme Salolaisen kanssa joskus 80-luvun alussa eduskunnan luonto-ja ympäristöryhmän.

Vähän ihmettelin arvostamani kollegan Lauantaiseurassa esittämiä käsityksiä Venäjästä ja Natosta. Salolainen oli kauhistunut Venäjän Nato-suurlähettilään Dmitri Rogozinin lausunnosta, jossa hän varoitti Naton laajentumisesta Venäjän rajoille. Salolainen otti kantaa suomalaiseen Nato-keskusteluun ja veti huolestuneen näköisenä yhtäläisyysmerkin Suomen, Georgian ja Ukrainan välille .
Uskon, että tukka nousi pystyyn monella muullakin suomalaisella minun lisäkseni. Olen tavannut Rogozinin pari kertaa. Kärjekäs mies...
Mitähän mahtavat suomalaiset sotaveteraanit ajatella, kun Kokoomuksen kansanedustaja antoi kuvan , että Suomi on samassa asemassa kuin entiset neukkumaat Georgia ja Ukraina?

Mitä opimme tästä? Kylmän sodan ajan pitäisi olla ohi, mutta ei niin näytä olevan. uussuomettuminen pukkaa päälle aina silloin tällöin.Olisi jo aika oppia "lukemaan" Venäjää ja suhtautumaan Venäjään samalla tavalla kuin vaikkapa Yhdysvaltoihin niin , että Venäjälläkin on monen sortin mieöiåpiteitä.Ei jokaisen venäläisen lausunnon takia tarvitse hyppiä seinille ja lähteä pelottelemaan suomalaisia . Suomi tekee omat ratkaisunsa itse kuten Kremlistä on moneen kertaan todettu.

3 Kommenttia:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Salolaisen harkitsemattomaan mahalaskuun löytynee moniakin selityksiä. Lähin, ei kovin syvällinen, saattaa löytyä Sinunkin joskus mainitsemastasi savolaisesta kiitosperinteestä:"Ite oon itteäin kiittänyt ja kiitosta on piisannut".
Salolaisen narsismi näyttää uuden poliittisen paluun myötä saavuttaneen aivan uuden ulottuvuuden: ei mitään itsekriittisyyttä. Eli sama, miten pääsee, kunhan vain pääsee otsikoihin.

Vakavampi selitys vastuuttomalle pelkojen nostatukselle lienee kepun taktiikan kopiointi myös kokoomukseen. Kun puolueessa on kaksi kantaa asiaan kuin asiaan, voi kuvitella saavansa puolelleen sekä asian kannattajat että vastustajat. Tämähän on kepun ikiaikainen taktiikka.
Vastuutonta, mutta valitettavan usein se toimii,niin kuin on laskelmoitu!

7/4/08 18:09

 
Anonymous Anonyymi sanoi...

Tosi on: kahden totuuden politiikka toimii myös kokoomuksessa yhtä hyvin kuin kepussa. Kokoomuksessa kumpikin leiri pääsee avoimesti kauhistelemaan toistensa suomettuneita/natottuneita kantoja. Samaan tekopyhään kauhisteluun asenteidensa mukaisesti osallistuu myös media sydämensä kyllyydestä.

Salolainen taisikin itse asiassa tehdä suuren palveluksen sekä vanhan että enemmän tulevaisuuteen katsovan ulkopoliittisen koulukunnan kauhistelijoille. Kummatkin voivat nyt hartaina heristellä sormea puhujalle, joka sanoi ääneen asioita, joista itseään fiksumpina pitävät ovat vähintäänkin vaienneet.
Mehän tietty päätämme kaikesta itse, puhukoon muut mitä lystäävät. Eikö.

12/4/08 10:56

 
Anonymous Anonyymi sanoi...

Itse ihmmettelen suuresti sinun NATO MYÖNTEISYYTTÄ. ottaen huomioon että natossa on monia maita joilla on vihamielinen suhtautuminen venäjään. ja siellä on ryhmiä jotka yrittävät ehkä saada konfliktin venäjän ja NATON VÄLILLE.missä asemassa on suomi siinä tilanteessa???. CIA. rahoitti sdp tä kylmän sodan aikana ja nyt se taitaa rahoittaa NATO myönteisiä politiikoita.

1/5/08 22:57

 

Lähetä kommentti

<< Takaisin