9.5.08

Onko EU:n kulta- aika ohi?

Tänään on Eurooppa-päivä. Minulla on mahdollisuus puhua iltapäivällä Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Paikka on tärkeä, sillä juuri Rotuaarilla minut usein pysäytetään ja kysytään, että oletko ollut siellä Euroopassa. Vastaan aina, että täällähän sitä ollaan -Oulussa keskellä Eurooppaa. Kuulemma juuri Irlannissa ja Suomessa koetaan, että Eurooppa on on siellä jossain- Brysselissä.

Päivän kysymys on: onko Euroopan integraation kulta-aika ohi,kun rauhanprojekti EU ei jaksa enää oikein innostaa? Vastaukseni on: kyllä ja ei. EU:n merkitys golobaalina toimijana tulee varmuudella kasvamaan, mutta toissijaisuusperiaatteen noudattaminen ja valvominen määrittää jatkossa EU:n toimintaa aiempaa vahvemmin eli suomeksi: jäsenvaltiot tulevat yhä tarkemmin vahtimaan oman suvereniteettinsa puolesta.

Ps. Puolustusministeri Häkämiehen puhe oli oikeastaan ensimmäinen, jossa NATO-asiaa pohdiskeltiin normaalia kyllä ei-jankutusta pitemmälle. Oikein hyvä ja analyyttinen puhe. Tarja Cronberg tyrmäsi puheen välittömästi typeräksi ja pääministeri Vanhanen sanoi ministerien käyvän normalia kansalaiskeskustelua. Jos Kekkonen eläisi, niin hän kääntyisi haudassaan: puolustusministeri vetää hallituksen turvallisuuspoliittista linjaa? Tai Paasikivi-hirmuista?

Harmi , ettei eilisellä kyselytunnilla päästy seuraamaan hallituksen turvallisuuspoliittista paneelikeskustelua, kun puhemies ei antanut puheenvuoroa. Kyselytunnit on napitettu etukäteen vähän liian tiukkaan ,joten ihan ajankohtaiselle keskustelulle ei oikein jää enää tilaa.

4 Kommenttia:

Anonymous Janatuinen sanoi...

Puhemies tekee puoluepolitiikkaa tarjolla olevilla keinoilla - on tehnyt jo kauan. Kun hän on päättänyt, että nyt keskitytään lillukan varsiin, niin niistä sitten jauhetaan ja ajankohtaisasiat sivuutetaan - varsinkin jos ne ovat kokoomukselle/hallitukselle kiusallisia tai sitten:

JOS puhemies aikoo seuraavana päivänä päästä itse otsikoihin Nato-asioilla esim. esittämäällä neuvoa-antavaa kansanäänestystä Natoon liittymisestä. Tämähän nyt oli tilanne: ei sopinut päästää muita sotkemaan itselle varattua hiekkalaatikkoa!

9/5/08 11:47

 
Anonymous Anonyymi sanoi...

Entäpä jos EU löytäisi "seuraavan" kulta-aikansa uuden mission? Rauhan rakentamisen ja talousintegraation johdonmukaisena jatkona voisi tulla esimerkiksi SDP:n puheenjohtajaksi pyrkivän Miapetra Kumpula-Natrin tänään esittämä "palkansaajan ja kuluttajan aika". Uskotko sinä sosiaalisen Euroopan mahdollisuuksiin?

KM

9/5/08 18:20

 
Anonymous Anonyymi sanoi...

Jakke eurooppaan pistämään unioniasiat kuntoon! On vielä vetreässä kunnossa ja ideoista ei ole idealistilla pulaa..

12/5/08 03:50

 
Anonymous Anonyymi sanoi...

Oikeassa olet. Kannattaa kuitenkin puhua ääneen niin kuin aina olet tehnyt. Onnea tulevalle piiiitkälle urallesi,

12/5/08 13:38

 

Lähetä kommentti

<< Takaisin