Koulumurhaajien maa?
Suomen suurimman lukion ,Tikkurilan lukion rehtori Risto Väyrynen kirjoitti välittömästi Kauhajoen traagisten koulusurmien jälkeen ja vaati, että käsiaseille on Suomessa saatava täyskielto.Tavallinen ihminen ei tarvitse käsiasetta mihinkään järjelliseen toimintaan. Olen samaa mieltä.
23.9.2008. Tuskan päivä. Onko Suomesta tulossa koulumurhaajien maa?
Onko todellakin niin kuten ministeri Holmlund , että poliisi sai ennakolta tiedon netissä olleista uhkauksista ja kuulu epäiltyä, mutta ei ryhtynyt toimiin? Jos näin on, niin sisäministerin on vedettävä johtopäätökset. Niin tapahtuisi kaikissa muissa sivistysmaissa.
Samana päivänä sai Suomi toisenkin takaiskun. Inhimillisesti tosin täysin eri luokkaa, mutta puistattava sekin. Suomi on rankasti pudonnut korruptiota mittaavassa luokituksessa vaalirahoitusskandaalin takia.

38 Kommenttia:
Ampumavideoiden, -varsinkin ne joissa ammutaan ampumaradalla- , teko ei ole laitonta. Uhkausvideot tulivat vasta myöhemmin mukaan, surmapäivänä.
Lisäksi, ikävä kyllä poliisikin on ihminen eikä tällaisiin tapauksiin ole aina saatavilla psykologia tai mitään tv-sarjoissa olevia 'luunkovia etsiviä'.
Kaveri oli psyykkisesti sairas, ja ilmeisesti sen verran verbaalisesti lahjakas että meni poliisille täydestä. Itse uskon että poliisi otti tällaiset vihjeet todesta ja kuulusteli Saarta asianmukaisesti. Tämä selvinnee tutkimuspöytäkirjasta.
Netti on ampumavideoita pullollaan, joista suurin osa on täyspäisten ihmisten tekemiä. Aselupaa ei voida perua "varmuuden vuoksi", varsinkaan kun mitään rikosta ei ole tapahtunut, nuori mies ampuu aseellaan ampumaradalla, selvin päin, on rikostaustaltaan nuhteeton, opiskelee ja eikä tunnu hermostuvan kuulustelussa.
Holmlundin eron vaatiminen kun kaikki tosiasiat eivät ole tulleet ilmi on vastuutonta. Voitte kieltää irtopisteiden hankinnan vaikka kuinka, mutta siltä tämä näyttää, kun asiat ovat pahasti kesken, tapahtumien kulku epäselvää ja tämä vaatimus tuli silti jo yhden päivän päästä tapahtuneesta.
24/9/08 11:34
Ihan näin ohimennen kysäisen että mitä ministerin ero auttaa tässä tapauksessa?
24/9/08 11:40
Olen samaa mieltä anonyymin ja laurin kanssa. Ihmettelen suuresti Jaakonsaaren vaatimusta vaatia Holmlundin eroa!
24/9/08 12:04
Häpeällistä keppihevostelua vakavalla asialla. Millaisiin toimiin sinä olisit ryhtynyt? Poliisin tai sisäministerin syyllistäminen tässä tapauksessa on täysin turhaa.
24/9/08 12:07
Todella törkeää poliittisten irtopisteiden keräämistä vakavalla asialla.
Kyseinen komisario on nykytiedon valossa toiminut täysin voimassaolevien lakien mukaisesti.
Eduskunnan olisi erottava, koska voimassaoleva lainsäädäntö ei mahdollista puuttumiseen ajoissa.
Milloin Sinä Liisa Jaakonsaari eroat eduskunnasta?
24/9/08 12:42
oksettavaa, ihmisiä on kuollut ja poliittinen peli on jo käynnissä.
24/9/08 12:49
Poliittinen vastuunotto ei tarkoita eroa poliittisesta virasta niin kauan kun ei ole tapahtunut virkavirhettä. Sisäministeri, pääministeri tai kuulustelut suorittanut poliisi ei voi olla vastuussa tapahtuneesta, koska jokainen heistä on toiminut parhaan käsityksensä ja taitojensa mukaan. Kukaan heistä ei ole eikä voi olla ennustaja, eikä Holmlundin ero ei muuttaisi mitään. Sen vaatiminen on irrationaalista, hyödytöntä ja todella typerää.
24/9/08 13:02
Että tämäkin piti nähdä. Poliitikot vain tappelevat kuin pikkulapset hiekkalaatikolla, vähät välittävät mitä seurauksia siitä on.
Siis miten joku ministerin ero on vastuunkantamista jos kyseisellä ministerillä ole mitään vastuuta tälläisessa asiassa? Sairashan tuo kaveri oli eikä poliisi.
24/9/08 13:05
Pelottavatko tulevat kuntavaalit todellakin noin kovin, että on koitettava kerätä väkisin irtopisteitä typerällä tavalla?
Jos Liisa istut alas ja mietit hetken, niin ymmärrät, ettei ministerin ero auta asiassa yhtään mitään. Samoin ministerillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen etukäteen.
Mitä nyt ne videot nähneenä, jotka levisivät ennen eilistä aamua ja joiden mukaan poliisikin toimi, niin mitään mahdollisuuksia epäillä henkilöä tulevasta ei ollut.
Tapahtuma oli hyvin traaginen ja haluan ottaa osaa omaisten suruun. Tapahtumien tausta löytyy asioita, jotka eivät yksinään ole poliisin tai välttämättä edes eduskunnan käsissä. Parannettavaa varmasti löytyy, mutta muutos vie aikaa ja aivan kaikkiin emme voi vaikuttaa.
24/9/08 13:11
Aikamoinen pohjanoteeraus, niin sisällöltään kuin kirjoitusasultaan. Tämä Jaakonsaaren artikkeli menisi täysin läpi jossain suomi24.fi-sivustolla. Mutta ei, kyseessä on kansanedustajan tekele.
24/9/08 13:53
Oletpa oikeasti aika tyhmä. Kehtaat käyttää hyväksesi surullista tapahtumaa puoluepoliittisessä pelissäsi.
24/9/08 15:13
Yhdyn muiden kommentoijien esiittämään kritiikkiin.
Koko kansakunta on vihainen ja vallalla näyttää olevan lynkkausmieliala. Syytä haetaan poliisista, mediasta, poliitikoista ja tietenkin myös metallimusiikista ja väkivaltapeleistä.
Ehkä nyt kuitenkin olisi syytä edes poliitikoilla näyttää esimerkkiä siitä miten asian kanssa ei pidä hätäillä ja tuomita ketään ennen kuin asiaan saadaan enemmän selvyyttä ja mielialat ovat vähän rauhoittuneet.
24/9/08 15:26
Nythän tässä vasta jatkossa punnitaan miten Holmlund asiaan reagoi. Ihan hyvin voisit itse erota kansanedustajan tehtävästä, kun et ole saanut aikaiseksi tehdä aiheeseen liittyvää lakialoitetta vaikka Kansallinen kivääriyhdistys ry on Jokelan jälkeen ehdottunut hyviäkin lakimuutoksia - tuloksetta.
Sen sijaan että yrität löytää sopivaa paistia jonka syyksi koitat tapahtuneen sysätä, voisit keskittää energiasi siihen, että koitat itse tehdä jotain rakentavaa hyvää asioiden eteen - ja mieluusti myös sen ettei vastaava toistuisi enää ikinä.
Ja minulle EI riitä se, että itket pikkuvauvan tavoin sitä, että hallitus ei rahoita tarpeeksi sitä ja tätä. Näe vaivaa että selvität miten rahoitus voitaisiin järjestää ja miten aselakien muutoksilla voisimme taata jatkossa turvallisemman yhteiskunnan. Mikäli et tähän kykene, niin voit itse jättää eroanomuksesi.
24/9/08 15:33
...ja Nokian vesikriisin jälkeen ympäristöministerin olisi kai pitänyt erota?
24/9/08 15:54
Ei kai tässä poliittista vastuuta tarvitse arvioida; Yksittäinen poliisi teki yksittäisen päätöksen. En usko että Jaakonsaari ministerinä kaikista virkamiesten tekemisistä olisi vastuun kantanut
24/9/08 16:39
Jos Holmlund ei kykene hoitamaan Suomen sisäpoliittisia asioita, hänen kuuluu erota. Jos hän ei kykene muodostamaan mielipidettä aseiden rajoituksesta (kuten kävi viime huhtikuussa, kun hän äänesti tyhjää), onko hän oikea ihminen hoitamaan tällaista kriisiä, massamurhaa? Ja ylipäätään MIKSI TÄLLAINEN TRAGEDIA TOISTUU vuoden sisällä ilman että päättäjät tekevät asialle jotain, että tämä saadaan loppumaan? Pitääkö vanhempien nyt pelätä päivittäin kun lähettävät lapsensa kouluun? Pitääkö lasten ja nuorten pelätä, koska muutosta ei saada aikaan?
Jaakonsaari on oikeassa tuodessaan keskusteluun jotain muutakin kuin epämääräistä muminaa mitä on kyllä saatu ihan tarpeeksi nykyiseltä hallitukselta. Hyvä Jaakonsaari!
24/9/08 17:08
Eiköhän käsiasekiellon sijasta kannattaisi keskittyä resurssien lisäämiseen terveydenhuollon puolella. Jos näitä henkisesti sairaita ei hoideta ajoissa he kyllä keksivät eri tapoja toteuttaa päämääränsä... myyrmannin pommimies, keravan puukottaja, jokelan ja kauhajoen koulusurmaajat. Tuolla aselaki muutoksella ei kyllä puututa itse ongelmaan, mutta kai tuo on halvempaa ja helpompaa kuin yrittää ratkaista nuorison henkisestä pahoinvointia yms.
24/9/08 17:24
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Holmlund on on osoittanut olevansa tehtäväänsä kyvytön.
mv
24/9/08 17:34
anonyymi kirjoitti:
"Ja ylipäätään MIKSI TÄLLAINEN TRAGEDIA TOISTUU vuoden sisällä ilman että päättäjät tekevät asialle jotain, että tämä saadaan loppumaan?"
Mikäli tilanne ei ole sinulle aivan vielä auennut, kuten pahasti näyttää, niin voin kertoa että tällaiset mielipuolet EIVÄT tarvitse mitään erikoisempaa syytä tappamiseen ja mikäli joku päättää tappaa ihmisiä, siihen on hyvin vähän keinoja miten moinen estetään. On turhaa etsiä syyllisiä, niitä ei ole. Ainoa syyllinen on Matti Saari, joka itse päätti että on aika tappaa. Hänenlaisiaan ei kiinnosta se mitä mieltä päättäjät tai muut ihmiset asiasta ovat.
24/9/08 17:38
Kuten monellakin taholla on mainittu - käsiase on välttämätön ja itseasiassa ainoa laillinen saaliin lopetustapa pienpetojen luola- ja loukkupyynnissä.
Aseisen kieltämisen sijaan pitäisi enemmän kiinnittää huomiota ensimmäistä asetta hakevan terveydentilaan. Asetta ei tule myöntää masennuslääkkeitä syövälle nuorelle joka kaiken lisäksi on passitettu armeijasta kesken kaiken kotiin kasvamaan.
24/9/08 17:46
"Mikäli tilanne ei ole sinulle aivan vielä auennut, kuten pahasti näyttää, niin voin kertoa että tällaiset mielipuolet EIVÄT tarvitse mitään erikoisempaa syytä tappamiseen ja mikäli joku päättää tappaa ihmisiä, siihen on hyvin vähän keinoja miten moinen estetään. On turhaa etsiä syyllisiä, niitä ei ole. Ainoa syyllinen on Matti Saari, joka itse päätti että on aika tappaa. Hänenlaisiaan ei kiinnosta se mitä mieltä päättäjät tai muut ihmiset asiasta ovat."
Murhaaja kuului kouluampumisia ihannoivaan nettiyhetisöön kuten Jokelan tekijäkin. Tämä yhteisö on saanut täysin vapaasti vaikuttaa ilman että siihen on puututtu. Jokelan jälkeen olisi voinut odottaa että hallitus tekee päätöksen miten toimia näiden yhteisöjen suhteen. Se olisi voinut edes seurata niiden liikkeitä.
Koulumaailmasta on alkanut tulla hengenvaarallinen paikka ja se jos mikä on todellakin sellainen asia mihin hallituksen pitää puuttua. Kykeneekö se, on eri asia. Holmlundilta irtosi vain tyhjää ääntä kun oli päätösten paikka.
Tarvitaan
- aselakien tiukennus (heti, ei ensi vuonna)
- rahoitusta terveydenhuollolle
- kouluampumista ihannoivien nettiyhetisöjen toiminnan lopettaminen
- selkeät toimintasuunnitelmat kriisitilanteiden varalle
24/9/08 17:48
Aseiden myyntikielto on ihan turhaa höpinää! Rikollinen löytää tavan "tappaa" muutoinkin jos sen vain haluaa tehdä. Ainoa ero on, että ei voi kopioida tapahtumia Jokela, Kauhava)
Ministerin ero olisi murha! Ei ministeri voi tälläiseen vaikuttaa ja sen tiedät itsekkin. Ero sinä ensin niin saadaan fiksumpi tilalle.
24/9/08 18:21
Ensin on todettava, että olen usein samaa mieltä bloggaajan kanssa ja ihailen hänen rohkeita, puolueensa riveistä erottuvia mielipiteitään. Tällä kertaa haluan kuitenkin kommentoida käsiaseen omistamista koskevaa mielipidettä. Itse aiemmin ampumaurheilua harrastaneena pidän outona sitä, ettei harrastukseensa saisi käyttää omaa välinettään. Ampumaurheilu on mitä suurinta herkkyyttä vaativaa toimintaa ja jos ei tunne asettaan täydellisesti, ei harrastuksessa voi olla hyvä. Sinänsä on aivan sama onko hallussa pienoispistooli vai järeämpikaliiperinen ase (kuten kouluampumiset osoittavat), mutta kenties lupakäytännössä on jotain hiottavaa. Itse lupia hakiessani olen pitänyt järjestelmää erittäin tiukkana, mutta näiden tapausten jälkeen en välttämättä harmistu joutumistani vielä aiempaa tiukempaankin syyniin.
24/9/08 18:27
Ja ihan vastaavasti voisi kysyä mikäköhän on sisäministeriön ylimmän virkamiehen vastuu jos olet sitämieltä että nimen omaan virkamiesten huonolaatuisesta toiminnasta tämä tapaus on johtunut???
Tämä on kuitenkin varmaan ihan eri juttu kun sillä pallilla istuu demari...
24/9/08 18:47
joo en ole ikinä aikaisemmin puuttunut tällaiseen, mutta tämä jeesustelu ja poliittisten irtopisteiden keruu on törkeää. Tässä samalla yritetään pilata yhden poliisin elämä tällä yhden syyllisen etsimesillä.
24/9/08 19:20
Aivan mahdotonta alkaa syyllistelemään tässä, aikamoinen myötähäpäea tästä tulee. Poliittisten pisteiden ruinaamista ja vielä näin vakavalla asialla oli miten oli, Holmund ja kukatahansa muukin fiksu ihminen kyllä tajuu mihin satsata tässä vaiheessa. Ajattelitko pilata hänen elämän liiallisella vaatimisella? ei ei. Järki ja sydän peliin. Menee ihan lapselliseksi sikailuksi tämä mielestäni. Tuntuu kurjalta käsitellä ja katsoa vierestä ku aikuiset ihmiset tällästä jossittelee. Ja vielä surun ollessa huipulla, antaisit edes vähän ilmapiirin ja ihmisten kasata voimia ! eikä mennä aina siitä mistä aita on matalin ja pääsee nopeiten.
Terveisin. Poika 16v
24/9/08 19:42
"Tässä samalla yritetään pilata yhden poliisin elämä tällä yhden syyllisen etsimesillä."
Jos yhtään seuraat lehtiä niin ymmärrät että tässä on kyse monista asiakokonaisuuksista, joita ei ole hoidettu kuten pitäisi. Näyttää silti, että poliiseille ei ole annettu edes riittäviä ohjeistuksia miten toimia tällaisissa tilanteissa. Lehtien mukaan heillä on ongelmia mm. hakusanojen kanssa Youtubessa Ja jokainen vähäänkin nettaava ihminen tietää, että nyt on kyse joko tietämättömyydestä tai surkeista hakuohjelmista.
Antoiko Holmlund ohjeistukset Jokelan jälkeen? Mitä hän teki aselakien suhteen (muuta kuin äänesti tyhjää)? Onko kouluampumista ihannoivien nettiyhteisöjen toimintaa seurattu? Onko terveydenhoidon puolelle annettu lisärahoitusta?
Se ei ole kenenkään suomalaisen etu, että kyvytön ihminen hoitaa näin tärkeää virkaa. Liian moni vanhempi joutuu lähettämään aamuisin lapsensa kouluun. Siinä pelkää jo lapsi että vanhempi. Me tarvitsemme kyvykkäitä päättäjiä tekemään päätöksiä.
24/9/08 19:45
Nämä murhaajat ovat kasvaneet aikuisiksi sosiaalidemokraattisen puolueen ollessa hallitusvastuussa. Tämän on näyttävä kunnallisvaaleissa!
- anonymix
24/9/08 19:51
Kampin työvoimatoimiston virkailija teki minua koskevan virheellisen päätöksen Liisa Jaakonsaaren ollessa työvoimaministerinä. Harmi kyllä en silloin ymmärtänyt vaatia työministerin eroa, vaikka se olisi ollut juuri sitä vastuunkantoa, jota Jaakonsaari nyt kuuluttaa.
Halveksittavaa oppositiopolitiikan tekoa koko kansaa järkyttäneen tragedian kustannuksella!
24/9/08 20:39
Näin jälkikäteen on todella helppo arvostella.. Edelleenkin näppäränä ihmisenä kerrot, kuinka olisit toiminut Holmlundin asemassa vielä toissapäivänä...
24/9/08 21:14
Tilastollisesti on huomttavan paljon suurempi riski kuolla rattijuopon ajaman auton alle kuin aseella uhkaavan pojan luotiin. Mielestäni tämä on yhdenlainen onnettomuus, jos jollakin pimenee päässä ei sitä voi liisakan estää.. näitä vaan nyt sattui kaksi tänne suomeen..
24/9/08 21:18
Kyllä se on helppoa olla aktiivinen siellä oppositiossa.. eikös nuo 20-vuotiaat ole kasvanu teidän oppien mukaan...
Jätä Holmlund nyt ihmeessä rauhaan
24/9/08 21:20
Olisikohan aika Jaakonsaarenkin kommentoida aikaisemmin eikä todellakaan riekkua ja yrittää hyötyä murhenäytelmästä.
24/9/08 22:52
Sairasta! Erittäin sairasta, Jaakonsaari. Haluat saada kansan kostonhimon tyydytetyksi keinolla millä hyvänsä ja itsellesi pisteitä.
Näen sinussa hyvin itsekkään ja tyhmän ihmisen jonka paikka ei ole eduskunnassa.
"Jonkun pitää kantaa poliittinen vastuu". Hyi helvetti! Vaatii todella sairasta mielikuvitusta, että vastuullinen järjettömään veritekoon olisi Holmlund. Juuri sinunlaisesi ihmiset ovat vastuussa Kauhajoen ja jokelan tapauksissa.
Olen aina pitänyt sinua rasittavana ja ryppyotsaisena ruikuttajana. Keksi jotain rakentavampaa tai kysy viisaammilta neuvoja ennenkuin lausut medialle mitään vastaavaa. Tässä asiassa kaivataan nyt yhteen hiileen puhaltamista eikä tällaista kuran heittoa.
Odotellaan vielä mitä sairasta Jutta Urpiainen keksii asian tiimoilta. Veikkaan, ettei kauaa tarvitse odottaa.
25/9/08 13:55
Edesvastuutonta menettelyä, populismia, mutta mitä muuta demareilta voisi odottaa?. Onneksi kansa tietää miten asian laita on.
26/9/08 10:01
On poliitiikojen velvollisuus hoitaa maamme asioita. Jos hallitus ei siihen kykene, oppositio toivottavasti.
Minä olen voinut kirjaimellisesti pahoin, kun olen kuunnellut Holmlundin puolustuspuheita ampuharrastukselle, viimeksi eilisessä A-talkissa.
Holmlund myös sanoi että äänesti tyhjää viime huhtikuussa (Aseiden käyttöä rajoittava direktiivi) koska se oli hänen mukaansa Suomen tahto.
Ei ollut minun tahtoni mikään tyhjä ääni tässä asiassa, eikä monen muukaan. Suomessa on liikaa aseita ja aivan liian helposti saatavilla. Se pitäisi nyt aueta päättäjille.
26/9/08 15:11
Juu, ministeri Holmlundin, Vanhasen hallituksen “sarah palin” mukaan, maan nuorisolle on elintärkeää harrastaa ampumaurheilua. Ovat oikein yksissä tuumin ministeri Holmlund ministeri Anttilan EU:ta siitä opastaneet ja näyttääpä ministeri Holmlundia vielä avustaneen hänen poliittinen hengenheimolainen nykyinen Suopon päällikkö.
Kun ministeritkin ovat räiskimisen nuorisolle kehittäväksi todenneet, niin mitenkä siinä poliisit uskaltaisivat poliittisten hengenheimolaistensa ylennyksistä tunnetuksi tulleen ministeri Holmlundin tahtoa kyseenalaistaa, saattaisi vaikka virkaura tyssätä?
Toisaalta 11 lisäuhrin jälkeen, jopa varapääministeri Katainen on todennut aselain Suomessa olleen löperön, kun tämmöisiä ampumisia sattuu.
Tavallisesti mahtipontisesti oppositiolle räksyttävä Katainenkaan ei tällä kertaa syyttänyt oppositiota Holmlundin asemyönteisyydestä, mutta vaalien alla ei Kataisellakaan riittänyt kantti potkia ministeriä ulos hallituksesta, varsinkin kun kokoomuksen kansoittamasta sisäministeriöstä on aiemmin saanut lähteä vapaa-ajan rötöstelyjen vuoksi kokoomuslainen kansliapäällikkö ja puoluejohtajan paikalta joutui luopumaan Kataisen eduksi Rusi-jutussa hölösuisen ex- sisäministerin Itälä.
Taisipa vielä erittäin nololla tavalla eroamaan joutunut kokoomuksen ex-puoluesihteerikin hääräillä aikoinaan ministerien avustajana juuri sisäministeriössä?
Sisäministeriö ja kokoomus ei hyvä yhdistelmä !
1/10/08 10:18
En voi hyväksyä ajattelua, jonka mukaan aselainsäädäntöä tarkistamalla voitaisiin millään tavalla vaikuttaa koulumurhenäytelmien syihin tai lopputulokseen. Kyseinen johtopäätös edellyttää joko onnetonta ymmärrystä premisseistä tai huomattavia aukkoja päättelyketjussa.
Jos olisin päivän diktaattorina, kieltäisin populismin. Siitä on enemmän haittaa ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle kuin alkoholista, tupakasta, huumeista, metsästyksestä ja jääkiekosta yhteensä. Ampumaurheilijat jättäisin humanitaarisista syistä visusti rauhaan. Yhtään viatonta ja harmitonta kansanosaa ei liene niin pahasti halveksittu ja simputettu mediassa itsenäisen Suomen historiassa.
Valitettavasti elämme demokratiassa, jossa vähemmistöjen oikeudet ovat varsinkin vaalien alla varsin arvottomia kapineita.
Simputus jatkunee vielä akuutin mediakohun jälkeenkin, koska enemmistö äänestäjistä tietää ampuma-aseista ja urheiluammunnasta vähän tai ei sitäkään, mikä aiheuttaa pelkoa, millä voi tavattoman helposti kalastaa äänisaaliin.
Kannustan kuitenkin tarmon ja resurssien säästämiseen niihin ongelmiin, jotka aiheuttivat nämä koulutragediat.
Aikuisten oikeesti,
nimim. Pelkofoobikko
15/10/08 19:41
Lähetä kommentti
<< Takaisin