27.3.08

Tekikö Kanerva "sarkozyt"?

Sosialidemokraattien olisi oppositioaikana mahdollisuus miettiä syntyjä syviä kuten esimerkiksi parlamentarismin tilaa Suomessa. Minulla on se vahva tunne, että politiikan pöytätavat, moraali ja hygienia ovat jo pitkään olleet muuttumassa tältäkin osin sekavaan suuntaan. Miten muuten on mahdollista, että opposiitokansanedustaja Kimmo Kiljusesta on tulossa hallituksen neuvonantaja ETYJ:n vaalitarkkailuun liittyvissä asioissa. Eli oppositiokansanedustajasta tulee osa hallituksen valmistelukoneistoa!

No, tämä ei ole ensimmäinen kerta jolloin opposition ja hallituksen sekä hallitusta valvovan kansanedustuslaitoksen roolit menevät kansanedustajien kautta iloisesti sekaisin. Muistaakseni kansanedustaja Mari Kiviniemi oli aikoinaan hallituksen avustaja, kuten vihreiden Oras Tynkkynen nyt hallituksen ilmasto-asiantuntija.

Miten kansanedustaja voi samalla harrastaa hallituksen parlamentaarista valvontaa ja olla osa valmistelukoneistoa? Minusta se on mahdoton yhtälö. Vai tekikö Kanerva "sarkozyt". Ranskassahan oikeistohallitus otti pari sosialistia ottopojiksi.
Tovoisin, että parlamentarismin isoja periaatteita pohdittaisiin eduskunnassa laajemminkin. Voisiko puhemies Niinistö tai jompikumpi varapuhemiehistä ottaa tehtäväkseen kirkastaa tältäkin osin vääristyneitä käytäntöjä?

Todettakoon, että Kiljusen nimitys on varmasti ns. Suomen etu. Hän on ETYJ:n toiminnan ja vaalitarkkailun kiistaton asiantuntija, mutta miten on parlamentaarisen ulottuvuuden kanssa?

Ps. Sarkozy otti sosialistin ottopojaksi nimenomaan ulkoministeriksi. Mahtaa olla Budapestissä hermostunut suurlähettiläs, jos on tulossa on todellakin "sarkozyt".

14.3.08

Fossiilien päästöt

Ulkoministeri Ilkka Kanerva on pyytänyt anteeksi sopimatonta käytöstään. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan anteeksi annetaan, kun sitä pyydetään. Ja mehän olemme maailman luterilaisin kansa. Siis, saat anteeksi,Ile!Toistaiseksi.

Luterilaisuus ei ulottune kuitenkaan armottomaan politiikkaan.Teologisesti niin pitäisi olla, mutta arki on rujompaa.Mitenkähän Kanervan ympärillä vellova kohu vaikuttaa Kokoomukseen? Aikoinaan puhuttiin Kokoomuksesta kykypuolueena. Se on nyt todistettu: kykyä on. Kataisen johdolla Kokoomus on kuitenkin halunnut profiloitua sivistyspuolueena. Se haave on nyt varmasti kuollut- niin sivistymätöntä on Kanervan käytös ollut.

Oululaiskollegani Tuulikki Ukkola yritti ottaa Matti Vanhasen ruususjutusta kaiken poliittisen hyödyn irti heittämällä( hallituspuolueen edustajana) kermakakun suoraan pääministerin naamalle. Vanhojen mykkäfilmien tapaan kermakku osuikin Vanhasen sijasta omaan puoluetoveriin Ilkka Kanervaan.

Ps. Nykyhallituksen energia -ja ilmastopolitiikasta sai oivan kuvan EU- huippukokouksen lehdistötilaisuudesta.Se tuli suomalaisiin koteihin heti aamusta ja toistui iltauutisissa. Ministerien PITI puhua ilmastopolitiikasta ja uusiutuvasta energiasta, mutta he joutuivat puhumaan fossiilisista päästöistä eli ministeri Kanervan tektiviesteistä.

4.3.08

Korhosen komia profiili

Ennen sitä sanottiin pelin politiikaksi, nyt avoimuudeksi ja "kentän kuulemiseksi". Kysymykseni on: onko puolusihteeri Jarmo Korhonen Keskustan kenttäväen vihainen ääni hallituksen politiikkaa vastaan vai onko Korhosen komia profiili harkittua politiikkaa kerätä niin tyytäväisten kuin tyytymättömienkin äänet Kepun laariin. Tiedä häntä, vet svansen, sanoi aikoinaan Pertti Paasio.

Veikkaan aitoa tyytymättömyyttä.Onhan se käsittämätöntä, ettei hallituksen politiikassa ole häivähdystäkään esimerkiksi aluepolitiikasta, Keskustan leipälajista.

Keskustan kunniaksi on laskettava sen kyky käsitellä ristiriitoja. Se liittyy tänäänkin vielä voimassa olevaan kylätappeluperinteeseen. Taivalkoskella Metsäkylä, Jokijärvi ja Tyrävaara saattavat ottaa voimakakaastikin yhteen, mutta -auta armias- kun Taivalkoski käy Kuusamoa vastaan, niin silloin ollaan varmasti yhtämiestä ja yhtämieltä.