25.5.08

Eerolla vauhti päällä

Viikovaihteen Ilta-Sanomissa oli iso juttu, jossa Eero Heinäluoma esitti Sdp:n tuleviksi pressaehdokkaiksi Suvi-Anne Siimestä tai Ilkka Kantolaa. Sain heti muutaman tekstiviestin, jossa kysyttiin, että käydäänkö sdp:ssä todella noin surkeaa poliittista keskustelua. Vastailin, että hyviä nimiä nämä Siimes ja Kantola, mutta eiköhän kyse ole enemmänkin kevyestä kevätkeskustelusta kuin vakaasta harkinnasta.
Siimestä Eero sanoi kunnioittavansa itsenäisenä ajattelijana. Hienoa . Saman kunnioituksen hengen soisi leviävän Sdp:n sisälläkin.

Eerolla näyttää olevan vauhti päällä. Vappuna hän sitoi puolueen turvallisuuspoliittisen linjan hamaan tulevaisuuteen.Nyt mies käy jo kuumaa presidenttipeliä. Ja vielä on aikaa kaksi viikkoa puoluekokoukseen... Ehtiikö Eero tyhjentää koko pajatson? Mitä jää uudelle johdolle?

Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen analyysi siitä, kuinka SAK:n typerä vaalimainos aukaisi yrittäjien rahahanat porvaripuolueiden ehdokkaille ja muutenkin nosti Kokoomuksen vaalivoittoon pari kolmeviikkoa ennen vaaleja. Niinhän siinä kävi. Tunsin sen luissa ja yrimissä. Silloin kääntyi politiikan suunta.

16.5.08

Pelottavaa

Tulin valituksi vuonna 1979 eduskuntaan eli ensi keväänä tulee mittariin 30 vuotta Suomen kansan edustajana. Tuntuu kuin nyt eläisin kansanvallan surullisinta aikaa. Julkisuuteen piirtyy kuva toinen toisiin seksuaalisesti ahdistelevista kansanedustajista, jotka odottavat pääsyä ulkomaille katselemaan hotelleista aikuisviihdettä.

Vakavampi asia on tietenkin vaalirahoitussotku. Sotkuakin vakavampi asia on esimerkiksi pääministerin kertomus, ettei hän tiennyt , mistä vaalirahat tulevat. Vakavimmista vakavin asia on pääministerin meriselitys, ettei hän tietoisesti halua tietää, jottei vaalirahoitus vaikuttaisi päätöksiin.

Ensinnäkään : en millään usko, että yksikään kansanedustaja ei tietäisi rahoittajiaan. Toisekseen : kaikki pitääkin ehdottomasti tietää.
Aluksi viattomalta tuntuva pääministerin perustelu onkin oikeasti pelottava. Jos et tiedä, sinua voidaan vaalien jälkeen vaikka kiristää, kun vaalikassaan sujauttaa rahaa vaikkapa huumepomo ja rikollisjärjestön johtaja. Näin teoriassa.

Kuka vielä muistaa Leena Luhtasen ja vaivaisen 1000 euron vaalisotkun, joka saattoi vaikuttaa oikeasti vaalitulokseen?Leena oli pieni fisu nyt esillä olevien vonkaleiden seurassa.

Koko vaalirahoitussotkun positiivinen puoli voisi olla, että seuraaavissa vaaleissa rahaa annetaan ja käytetään vähemmän.

14.5.08

Oikea vai vasen?

Olen viimeiseen saakka vältellyt kommentoimasta vaalipiiritoverini Matti Ahteen kantoihin, koska yleensä saman vaalipiirin saman puolueen edustajien erimielisyydet tulkitaan "riitelyksi" tai "kilpailuksi". Viime lauantain Kalevassa oli Matin analyysi poliittisesta tilanteesta, jota on kuitenkin pakko kummentoida.

Kalevan mukaan Matti niputti yhteen Nato-keskustelun ja pyrkimykset presidentin valtioikeuksien kaventamiseen(Tennilä tekee samalla tavalla) ja syytti kokonaisuudesta Kokoomuksen oikeistolaistumista.Politiikassa saa näköjään sanoa mitä tahansa "eikä koira perrään hauku", kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Ensinnäkin: eduskunnan ja parlamentarismin korostaminen ja presidentin vallan vähentäminen on vanha työväenliikkeen tavoite, josta demarit itse ovat nyt luopumassa. Toiseksi: Nato on eurooppalaisten sosialidemokraattien ideoima ja tukema järjestö, jossa ovat mukana Tanskan,Norjan,Ranskan,Viron,Saksan yms.yms.yms. sosialidemokraatit.

Nykyisen hallituksen pimeä puoli näyttää olevan Kepu.Sen ideologia on maanomistus ja maan ansiottomalla arvonnousulla keinottelu. Seuratkaapa vain pääministerin ja ministerin Vapaavuoren keskustelua Vihdin ideaparkista, Kollajasta, Pallaksen kansallispuiston avaamisesta yhdelle hotellinomistajalle monopoliksi jne.Kepulla ei ole mitään ympäristö-eikä yhdyskuntarakenne eikä kaavoitusnäkemystä.Vapaavuorella näyttää olevan.

Vapaavuorta on pidetty kovana oikeistolaisena. Ministerinä hän näyttää kunnon demarilta.

9.5.08

Onko EU:n kulta- aika ohi?

Tänään on Eurooppa-päivä. Minulla on mahdollisuus puhua iltapäivällä Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Paikka on tärkeä, sillä juuri Rotuaarilla minut usein pysäytetään ja kysytään, että oletko ollut siellä Euroopassa. Vastaan aina, että täällähän sitä ollaan -Oulussa keskellä Eurooppaa. Kuulemma juuri Irlannissa ja Suomessa koetaan, että Eurooppa on on siellä jossain- Brysselissä.

Päivän kysymys on: onko Euroopan integraation kulta-aika ohi,kun rauhanprojekti EU ei jaksa enää oikein innostaa? Vastaukseni on: kyllä ja ei. EU:n merkitys golobaalina toimijana tulee varmuudella kasvamaan, mutta toissijaisuusperiaatteen noudattaminen ja valvominen määrittää jatkossa EU:n toimintaa aiempaa vahvemmin eli suomeksi: jäsenvaltiot tulevat yhä tarkemmin vahtimaan oman suvereniteettinsa puolesta.

Ps. Puolustusministeri Häkämiehen puhe oli oikeastaan ensimmäinen, jossa NATO-asiaa pohdiskeltiin normaalia kyllä ei-jankutusta pitemmälle. Oikein hyvä ja analyyttinen puhe. Tarja Cronberg tyrmäsi puheen välittömästi typeräksi ja pääministeri Vanhanen sanoi ministerien käyvän normalia kansalaiskeskustelua. Jos Kekkonen eläisi, niin hän kääntyisi haudassaan: puolustusministeri vetää hallituksen turvallisuuspoliittista linjaa? Tai Paasikivi-hirmuista?

Harmi , ettei eilisellä kyselytunnilla päästy seuraamaan hallituksen turvallisuuspoliittista paneelikeskustelua, kun puhemies ei antanut puheenvuoroa. Kyselytunnit on napitettu etukäteen vähän liian tiukkaan ,joten ihan ajankohtaiselle keskustelulle ei oikein jää enää tilaa.

2.5.08

Loistokasta sosialidemokratiaa

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soitteli suomalaisten sielunkieliä vappuna Nato-asialla.No,paremman puutteessa sekin käy. Kummallista vain, että väistyvä puheenjohtaja sitoo kuukauden kuluttua valittavan uuden puoluejohdon niinkin pitkäksi aikaa kuin seuraavaksi vaalikaudeksi. Melkoista Nato-intoilua. Nato-allergialle pitäisi pian löytää antihistamiinia.

Viime viikkoina Sdp pn sanonut EI valtiosäännön uudistamiselle, EI vaalilainsäädännön uudistamiselle ja EI Nato keskustelulle.

Puheenjohtajakamppailu on sensijaan kansalaisten onneksi tuottanut positiivistakin: KYLLÄ pakkonaskaleille, KYLLÄ pakkosuomelle maahanuuttajille ja KYLLÄ pakkoterveystarkastuksille. Minkähänlaiseen kukkaloistoon sosialidemokratian puutarha ehtiikään vielä ennen puoluekokousta?